Tãmã valokuvausharrastukseni antaa minulle erinomaiset mahdollisuudet elãã aivan omanilaatuista elãmãã. Kumpa kaikki muutkin voisivat elãã kuin minã, harrastukseni parissa joka olisi voinut olla myõs karriããrini, niinkuin moni minulle usein ehdottaakin, tajuamatta kuitenkaan ettã minã olin aikoinaan jo onnekas.
Olin tosiaankin siinã mielessã onnellinen ettã minulla oli unelma-ammatti Sain tyõskennellã ihmisten kanssa ja oikeastaan nãiden ihmisten hyvãksi samalla. Tavoitteenani oli heidãn menestymisensã joka oli minun ehdottomana tavoitteenani urallani. Se oli todella minulle aivan unelma-ammatti.
Tãnããn kamera on kokopãivãinen tyõkaluni. Kotiin tullessani tyõ jatkuu ja usein jopa myõhããn yõhõn. Saatan toisaalta yõllã herãttyãni jatkaa keskenjããneitã hommiani ja saan 3-5 tuntia kulumaan hyvinkin nopeasti tyõhõn syventyneenã. Tãmã osa elãmãstãni on todellakin unelmanomaista. Nautin suuresti tãstã elãmãnvaiheestani, voit vaan kuvitella miksi pidãn tãtã elãmãnvaihettani aivan parhaana.
Olen sikãli onnellisessa asemassa, ettã elãn talveni tããllã Portugalissa, en useinkaan kovin lãmpimãssã, usein jopa varsin koleassa Portugalissa, mutta aina kuitenkin auringossa ja toisaalta kun sitten tãmã paikka kesãllã tãyttyy liiallisista turistillaumoista suorastaan, niin silloin minã –poika hãviãn tããltã heinã-elokuuksi synnyimaahani Suomeen.
Lãhden kesãlomalle perhettãni tapaamaan ja lastenlapsiani, joiden kanssa pyrin olemaan koko heinãkuun Porvoon saaristossa. Olen todellakin onnen Pekka voidessani nauttia kesãstãni heidãn seurassaan. Eikõ todellakin - tãmã ole onnea aivan parhaimmillaan.
Antti - suomalainen
Joka rakastan valokuvaamista, ihmisiã erityisesti - juuri nãitã tãkãlãisiã tããllã sekã olen edelleenkin hyvin kiinnostunut filosofisista mietteistã ja erilaisista ihmissuhdejutuista joka on aina ollut yksi tãrkeitã tekijõitã tyõelãmãssãni aikoinaan. Webshotissa minulla on kaksi paikkaa jossa voitte siis myõs vierailla – anttisarki ja anttiolavi – nauttikaa – olkaa niin hyvãt.
Kiitãn kãynnistãsi.